Ludian kylä
Kylä sijaitsee Gujaratin osavaltiossa, Kutchin alueella läntisessä Intiassa. Alue on aavikkoa, joten elämä on karua ja yksinkertaista. Viljely on mahdollista ainoastaan niinä vuosina, kun monsuunisateet ovat olleet runsaat. Vesi loppuu usein kaivosta ja kotieläimiä on lähes mahdotonta pitää. Pakistanin rajan läheisyys rajoitti alueelle pääsyä aina 90-luvun lopulle saakka, joten kylässä ei käynyt ulkopuolisia ja vaikutteita muusta maailmasta ei juuri saatu.
Kyläläiset ovat kastittomia ja kuuluvat ns. harijaneihin. He saavat elantonsa pääasiassa puu- ja käsitöiden tekemisestä. Elämä on perinteistä. Lapsia ei lähetetä kouluun, joten lukutaito kylässä on käytännössä olematon. Avioliitoista sovitaan lasten ollessa pieniä. Naisten liikkuminen kylän ulkopuolella on hyvin rajattua. Miehet ovat vaihtaneet dhotit (perinteiset asut) länsimaisiin housuihin ja t-paitoihin, mutta käärivät päähänsä yhä turbaanin. Elämä on harmonista. Aviopuolisot rakastavat toisiaan. Perheet pitävät yhtä. Lapsista huolehditaan hyvin. Heidät puetaan peileillä kirjailtuihin mekkoihin ja hiukset kammataan kookosöljyllä.
Keitä he ovat
Ludian kyläläiset ovat meghval-harijaneja, kastittomia hinduja. Perinteisesti kastittomat ovat tehneet alhaiset, rituaalisesti epäpuhtaat työt, kuten nahan käsittelyn ja ruumiiden polttamisen. Kastittomat, kuten muutkin kastit, jakautuvat alakasteihin. Meghvalit ovat kastittomien alhaisin kasti, siis alhaisista alhaisin. Kastilaitos lakkautettiin itsenäistyneen Intian perustuslain tultua voimaan vuonna 1950, ja kastittomien asemaa on yritetty parantaa laeilla myös sen jälkeen. Jumalan lasta tarkoittavan harijan-nimityksen otti käyttöön Mahatma Gandhi. Kastierottelu on kuitenkin säilynyt, sillä kastit ilmaisevat myös yhteisöä, heimoa ja sosiaalista ryhmää, johon ihminen kuuluu. Monet kastittomat ovat silti rikastuneet ja kivunneet korkeaan asemaan. Myös köyhiin kansanluokkiin kuuluu monien kastien jäseniä, vaikkakin perinteisesti yläkastisilla on ollut paremmat mahdollisuudet pärjätä yhteiskunnassa. Intiassa elämän kulun kannalta on merkittävää, millaiseen perheeseen ja sukuun ihminen syntyy.
Maanjäristys ja muutos
Vuonna 2001 Kutchin aluetta ravisteli suuri maanjäristys. Sen keskus oli vain muutaman kymmenen kilometrin päässä Ludian kylästä, joka tuhoutui täydellisesti. Avustusjärjestöjen tuella onnistuttiin rakentamaan uusi kylä muutaman kilometrin päähän. Avustusjärjestö halusi tulla muistetuksi, joten uusi kylä nimettiin Gandhinagariksi Ludian sijasta. Vanhat ludialaiset eivät omaksuneet nimeä, joten he kutsuvat kyläänsä yhä Ludiaksi. Uusi sukupolvi kuitenkin syntyy Gandhinagarissa ja heidän myötään Ludian kylän nimi tullee katoamaan.
Avustusjärjestöjen myötä myös ovet ulkomaailmaan avautuivat. Kylään tuli tie, televisio ja kännykät. Sen lisäksi kyläläisten mieliin pesiytyi meille niin tuttu kyltymätön haluaminen, materian himo ja riittämättömyyden tunne.
Arki
Kuten muutkin Kutchin alueen kyläläiset, ludialaiset tienaavat elantonsa pääasiassa käsitöistä. Miehet tekevät puu- tai nahkatöitä, naiset taidokkaita ompelutöitä. Pienillä peileillä koristellut tekstiilit ovat alueen erikoisuus. Viime vuosina kutchilaisten käsitöiden arvostus on noussut. Niitä myydään suurkaupunkijen putiikeissa ja viedään ulkomaille.
Elämä kylässä rytmittyy arjen askareista. Auringon noustessa herätään ja juodaan maitoteetä. Majat ja pihat siivotaan. Eläimet ruokitaan ja lypsetään ja voi kirnutaan. Vesi kannetaan ruukuilla kaivolta, jokaiselle aterialle paistetaan tuoreita chapati-leipiä. Auringon laskiessa soivat temppelin kellot ja suitsukkeita sytytetään Ganesha-jumalalle ja Ramdeoji Pirille, joka on kastittomien pyhimys. Arkisin tytöt auttavat kotitöissä ja tekevät käsitöitä, pääasiassa omia myötäjäisiään varten. Lapsia ei lähetetä kouluun, sillä lukutaidolla ei ole käyttöä arjessa.
